Tieteellisessä tekstissä on keskeistä hyvä argumentointi. Kaikkien esitettyjen väitteiden on oltava perusteltuja ja päättelyn toistettavissa. Siksi tarvitaan lähdeviitteitä ja lähdeluetteloa. Argumentoinnin tarkoitus on myös vakuuttaa lukija sanoman oikeellisuudesta. Varsinkin opinnäyteteksteissä perustelemiseen liittyy myös pohtiminen.
Tieteelliset perustelutavat ovat rationaalisia, ja ne on mahdollista osoittaa oikeiksi tai vääriksi. Argumentit voivat perustua
Argumentoinnilla kirjoittajan pitäisi pystyä vakuuttamaan lukijansa siitä, että hänen kirjoittamansa teksti on luotettavaa. Kirjoittajan täytyy myös todistaa, että hän tuntee asiansa ja että kirjoituksen pohjana oleva tutkimus on todellakin kirjoittajan tekemä ja siinä on käytetty tieteellisesti hyväksyttyjä menetelmiä. Lisäksi tekstistä tulee käydä ilmi, että kirjoittaja itse uskoo tekemäänsä tutkimukseen eikä vääristele tutkimustuloksia.
Argumentti rakentuu yleensä seuraavasti:
Väite tai selitettävä asia ilmaistaan mm. sanoilla siten, siksi, niinpä ja perustelu ilmaisuilla koska, siksi että, sen vuoksi että.
Päättelyn ilmaisimia ovat mm. joten, siis, niinpä, mistä voi päätellä. Vastakohtaa ilmaistaan kieltolauseilla ja ilmauksilla toisaalta, mutta, kuitenkin ja modaalisuutta ja tiedon varmuusastetta mm. ilmauksilla täytyy, pitää, ei voi, ehkä, saattaa, voi, mahdollisesti, todennäköisesti.
Argumentaatio voi suuntautua taaksepäin tai eteenpäin. Suunnan valinta määrää, sijoitetaanko väittämä alkuun vai loppuun. Jos väittämä on alussa, sen jälkeen täytyy esittää selitys tai perustelut. Myös selitykset, jotka ovat kirjoittajan omia hypoteeseja, täytyy perustella. Tällöin voidaan esittää järkeviltä vaikuttavia arvioita eli evaluaatioita tai todistusaineistoa eli evidenssiä.
Tieteellisessäkin tekstissä näkyvät kirjoittajan asenteet ja kannanotot. Kantaa voi ottaa mm. valitsemalla asioiden tärkeysjärjestyksen: ensin esitetään tärkein asia. Myös tietyillä modaalisilla ilmauksilla osoitetaan kirjoittajan kanta asiaan. Modaalisilla ilmauksilla voidaan ilmaista mahdollisuutta ja välttämättömyyttä, todenperäisyyttä tai sallimista ja velvollisuutta. (Ks. taulukko 1.)
Taulukko 1. Modaalisuuden kaksi perustyyppiä. Mukailtu Hakulisen & Karlssonin (1995, 262) taulukosta.
| Modaalisuus | MAHDOLLINEN | <---> | VÄLTTÄMÄTÖN |
|---|---|---|---|
| EPISTEEMINEN MODAALISUUS: tietäminen ja luuleminen, todenperäisyys; jokin on tosi tai epätosi |
voi saattaa on mahdollista |
mahtaa on ilmeistä on todennäköistä pitäisi taitaa |
täytyy on varmaa pitää |
| DEONTTINEN MODAALISUUS: salliminen ja velvollisuus; jokin on luvattua tai sallittua |
voi saa sopii on lupa sallitaan |
pitäisi |
on pakko joutuu pitää tarvitsee on määrä |
Arvottavia ilmauksia ovat myös jotkin verbi-ilmaukset (vrt. toteaa, väittää, uskoo, kuvaa, arvioi), negaatiot (Järvinen ei käsittele teoksessaan &ndash &nash), partikkelit (ehkä, luultavasti) ja adjektiivit (hyvä, sopiva) ja tietyt arvelun ilmaisimet (ks. taulukko 2).
Taulukko 2. Episteemisen modaalisuuden ilmiasut. Mukailtu Hakulisen & Karlssonin (1995, 263) taulukosta.
| Varmuusaste | Mahdoton | Epätoden- näköinen |
Epävarma | Mahdol- linen |
Todennäköinen | Varma |
|---|---|---|---|---|---|---|
| myönteinen | muka | tuskin | ehkä kenties |
|||
| kielteinen | ei ikinä ei millään |
(ei maar) ei varmaan ei kai |
ehkä ei ei kai arvatenkaan ei |
tuskin on -matta ei mahdotonta |
Kielessä käytetään eniten episteemisiä modaaleja. Niillä ilmaistaan kirjoittajan käsitys jonkin asian todenperäisyydestä. Esimerkiksi seuraavassa tekstikatkelmassa kirjoittaja ilmaisee kunnioittavansa lähdettään mutta olevansa itse jossain määrin eri mieltä.
Engelbergin kielenhuoltoon suuntaamassa kritiikissä on eittämättä pohjaa. Silti on syytä ottaa esille joitakin kielenhuoltoon liittyviä seikkoja. Engelberg mainitsee tutkimuksessaan nimittäin vain sellaisia kannanottoja, joissa esitetään hänen tuloksilleen vastakkaisia näkemyksiä. Lehtitekstit ja haastattelut ovatkin luonnollisesti niitä lähteitä, joista "suuri yleisö" muodostaa muun muassa kielenhuoltoa koskevat käsityksensä. Tämä kuitenkin kärjistää kuvaa kielenhuollosta, jonka nimissä on otettu kantaa muullakin tavalla. Esimerkiksi Suomen kielen perussanakirjassa viitataan hakusanassa miestyövuosi "parempaan" ilmaukseen henkilötyövuosi. Kielenhuollon linja näyttääkin äkkikatsomalta olevan kompromissi eri suuntausten välillä, sillä yhdyssanan jälkiosaksi kankeaksi katsottua henkilöä ei silti ole systemaattisesti suositeltu; jälkiasemaisen miehen on katsottu usein kalvenneen "pelkäksi tekijää osoittavaksi johtimeksi". (Tiililä, Kielikello 2/1994.)
Arvottavista ilmauksista tavallisimpia ovat toteaa, arvioi ja kuvaa. Joskus käytetään verbiä väittää:
Bäckman toteaa, että yhteistyön kannalta on tärkeää että venäläinen liikkeenjohto säilyttää kasvonsa kaikissa tilanteissa. (Parikka 2003.)
Alanen ja Eskelinen arvioivat, että talouskriisi ja siitä johtuva poliittinen riski ovat luultavasti tärkeimpiä syitä sille, että rajan ylittävät taloudelliset yhteydet ja sitä kautta niiden positiiviset vaikutukset raja-alueille, ovat jääneet pienemmiksi kuin ennakoitiin. (Hallikainen 2003.)
Pirjo Karhu kuvaa yhtiön alkuvaihetta "rakettimaiseksi nousuksi". (Parikka 2003.)
Vaikka Venäjä on hyvin teollistunut maa, Kets de Vries väittää, että venäläisiä hallitsee yhä maatalousyhteiskuntaan kuuluneen mir-kyläyhteisön henki, jolle on ominaista itseriittoisuus. (Parikka 2003.)
Argumentoimalla kirjoittaja pyrkii vakuuttamaan lukijansa ja osoittamaan esittämänsä väitteet oikeiksi tai kumoamaan vastakkaiset tai vaihtoehtoiset väitteet. Erimielisyyttä ei yleensä ilmaista kovin suoraan, vaan kritiikkiä lievennetään erilaisilla modaalisilla ilmauksilla, esimerkiksi "Järvinen väittää, että X on Y, mutta toisaalta voidaan ajatella, että – –" tai "X on Z (ks. kuitenkin Lahtinen 1999)."
Suomalaisessa kirjoitusperinteessä jätetään yleensä "sokeri pohjalle", eli väittämä esitetään päätelmänä edellä johdetusta, kun taas angloamerikkalaiset kirjoittajat aloittavat argumentoinnin pääväittämästä ja esittävät sille tukea ja perusteita. Argumentaation onnistuminen riippuu molemmissa tapauksissa sisällöstä ja asioiden yhteensopivuudesta.
© Katriina Kaakkolammi 2005
Seuraavaksi: Tekstin- ja kielenhuollon merkitys