Etusivu > Kielenhuolto > Oikeinkirjoitus > Valimerkit > Puolipiste

Puolipiste

Puolipiste on pistettä heikompi mutta pilkkua selvästi vahvempi välimerkki.

Tällä sivulla:

Puolipiste tyylikeinona

Puolipistettä käytetään erottamassa esimerkiksi virkkeenveroisia rinnasteisia ilmauksia silloin kun piste tuntuu liian vahvalta erokkeelta. Tällöin puolipisteen käyttö osoittaa, että sen yhdistämät jaksot kuuluvat kiinteämmin yhteen kuin tekstin muut virkkeet. Puolipisteen erottamat virkkeet käsittelevät yleensä samaa asiaa mutta eri puolilta. Puolipisteen sijasta voi aina käyttää pistettä, joskus ajatusviivaa tai pilkkua. Selviä sääntöjä tämänkaltaisesta puolipisteen käytöstä on vaikea antaa, oikea käyttö vaatii hyvää tyylitajua. – Yhtenäisessä tekstissä sitä ei pidä käyttää niin runsaasti, että silmiinpistävyys häiritsee.

Muotivärit kuuluvat jokaiseen muotikauteen; tämän kauden värejä ovat punainen ja musta. (yleistoteamus + tarkennus)

Sää ei vaikuta jäniksiin yhtä herkästi kuin lintuihin; sairaudet saattavat kyllä harventaa lajia tuntuvasti. (yleistoteamus + lisähuomautus)

Muurahaiskeon ydin on pesän toimintakeskus; siellähän mm. kasvatetaan jälkeläiset. (yleistoteamus + selitys)

Viimeisessä esimerkissä -hän-liitepartikkeli ilmaisee selityksen; tässä riittäisi pilkkukin.

Puolipiste apuvälimerkkinä ja symmetrian tehostimena rinnastuksissa

Puolipistettä käytetään luetelmissa tietojen ryhmittelemiseen ja rinnastuksissa symmetriaa tehostamassa.

Arvot ovat 2,9; 3,3; 4,6; 5,8 ja 6,1. (luettelon osat sisältävät jo pilkkuja)

Jos työ on liian helppoa, se menettää mielenkiintonsa; jos työ on liian raskasta, se menettää mielenkiintonsa. (jos-lause + päälause; jos-lause + päälause)

Ruotsin kielen rakenteen perusseikat ovat seuraavat: (1) Substantiivit ovat en- tai ett-sukuisia; määräinen artikkeli on yks. den tai det, mon. de; loppuartikkeli yks. -(e)n yai -(e)t, mon. -(n)a. (2) Yl. substantiivit seuraavat jotain viidestä taivutustyypistä (mon. pääte -or, -ar, -er, -n tai päätteetön). (3) Sijamuodot ovat nominatiivi ja genetiivi; persoonapronomineilla on objektimuodot. (4) Adjektiivi- ja genetiiviattribuutit ovat pääsanansa edellä; ett-sukuisen substantiivin adjektiiviattribuutissa on yks. epämääräisessä muodossa pääte -t; mon. ja aina määräisen artikkelin jälkeen on päätteenä -a. (5) Verbijärjestelmä on varsin yksinkertainen. Sen aikaluokista neljä vastaa suomen preesensiä, imperfektiä, perfektiä ja pluskvamperfektiä; futuuri muodostetaan apuverbillä skall tai kommer att. – – (puolipiste selventää luettelossa rinnasteisten osien rajoja)

Puolipiste lähdeviitemerkinnöissä

Opinnäytteissä yms. puolipistettä käytetään tekstiviitteissä viitattaessa samanaikaisesti useampaan lähteeseen. Puolipiste merkitään viitteiden väliin.

Yrityksen strategisen toiminnan kannalta on kannattavaa käyttää sellaisia toimittajia, jotka haluavat ylläpitää tai parantaa kilpailukykyään. Tämä varmistaa, että toimittaja käyttää hinta-laatusuhteeltaan riittävän hyviä tai keskimääräistä parempia tuotteita varmistaakseen oman kilpailukykynsä markkinoilla. Käyttämällä tällaisia toimittajia pystytään toimittajien vaihtamisesta aiheutuvia kustannuksia pienentämään. (Ahonen 1999, 26; Saarelma 2000, 34; vrt. Öst 2001, 34–35.)

Harjoituksia

Avaa puolipisteharjoitus uuteen ikkunaan.

© Timo Nurmi 2004

Seuraavaksi: Ajatusviiva

 
Vieraskirjaan Sivukarttaan Takaisin ylös